Sign In
We'll never share your email with anyone else.
Reset Password

Enter your email address and we'll send you a link to reset your password.

Back to Sign In
Matti Ijäs

Matti Ijäs

Elämäkerta

Matti Kalevi Ijäs (s. 25. helmikuuta 1950 Helsinki) on suomalainen käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Ijäksen elokuvien tyylilajin ja huumorin yhteydessä on usein viitattu Veijo Mereen. Hänen elokuviensa tarinoita luonnehditaan usein hillityn novellimaisiksi ja dialogia hersyvän moniulotteiseksi. Usein Ijäksen elokuvissa käsitellään syntymisen ja kuoleman tematiikkaa, alkamisia ja loppumisia. Näitä outoja, mutta lämpimän huumorin siivittämiä näkyjään Ijäs toteuttaa tarkoin, pienin keinoin. Matti Ijäs on Suomessa Aki Kaurismäen ohella harvoja edelleen aktiivisia niin sanottuja auteur-ohjaajia; hän käsikirjoittaa ja ohjaa elokuvansa pääosin itse. Lisäksi auteur-statukseen kuuluu tekijän persoonallinen, valtavirran elokuvista poikkeava kerrontatyyli. Matti Ijäs kasvoi Helsingin Töölössä arkkitehtiäidin ja armeijan rakennusmestarina toimineen isän viisilapsisessa perheessä. Hän ylsi uimahyppääjänä Pohjoismaiden nuorten mestariksi ja kiersi kesäisin Suomea pellehyppyseurueessa. Ijäs opiskeli tiedotusoppia Tampereen yliopistossa ja työskenteli Tukholmassa Ruotsin radiossa välillä tiskaajana, välillä suomenkielisen toimituksen reportterina. 1970-luvun alkupuolella Ijäs muutti kahdeksaksi vuodeksi Turkuun, jossa pääsi tekemään lastenohjelmia Ylen aluestudiossa muun muassa Pentti Järvisen ja Erkki Mäkisen kanssa. Ensimmäinen ohjaustyö oli Vieras poika, vuonna 1974 ensiesitetty dokumentti kymmenvuotiaasta chileläisestä pakolaisesta. Laajin projekti tältä ajalta oli neliosainen nuortensarja Läskilinssi (1976–1977). Hänen lastenelokuvansa saivat Tampereen lyhytelokuvajuhlilla monia palkintoja. Ijäs toimi yhtenä neljästä käsikirjoittajasta János Zsombolyain elokuvassa Tullivapaa avioliitto (1980) ja käsikirjoitti yhdessä Mikko Niskasen kanssa tämän elokuvan Ajolähtö (1982). 1980-luvun alkupuolella Ijäs siirtyi TV1:n televisioteatteriin, jossa syntyi sarja omaleimaisia televisioelokuvia, kuten Venla-palkittu Viimeinen keikka (1984), Painija (1985) sekä kulttimainetta nauttiva Katsastus (1988), joka perustui Joni Skiftesvikin novelleihin. Ijäksen ensimmäistä teatterielokuvaa Koomikko (1983) on pidetty hahmotukseltaan vielä jokseenkin haparoivana tuotoksena, mutta vuonna 1990 valmistunut Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa lunasti katsojien odotukset. Groteskin ja surrealistisen huumorin siivittämä elokuva sai hyvän vastaanoton, aivan kuten myös pari vuotta myöhemmin valmistunut Pilkkuja ja pikkuhousuja (1992). Matti Ijäksen ura on jatkunut tasaisesti vuorotellen television ja teatterielokuvien välillä. Hetken aikaa Ijäs toimi myös TV1:n Kotikatu-sarjan ohjaajana 1990-luvun lopulla. Ijäksen tuoreemmista teatterielokuvista Sokkotanssi (1999) ja Haaveiden kehä (2002) keskittyvät kuvaamaan lapsen kokemusmaailmaa, kun taas televisioelokuvissa Pala valkoista marmoria (1998), Lahja (1997), Aita (2001) ja Tuulikaappimaa (2003) henkilökohtaisia irtiottojaan ottavat niin keski-ikäiset kuin vanhuksetkin. Vuonna 2000 Ijäkselle myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto.[8] Vuonna 2002 hän oli yksi Pro Finlandia -palkituista. Ijäs sai vuonna 2019 Kultaisen Venlan elämäntyöstään.

  • Tunnettu: Directing
  • Birthday: 1950-02-25
  • Place of Birth: Helsinki, Finland
  • Tunnetaan myös: Tuovi Mäkipää-Hakola